Hengellinen vankilatyö tarjoaa mahdollisuuden mielenkiintoiseen ja monien siinä olleiden hyvin palkitsevaksi kokemaan kristilliseen vapaaehtoistyöhön. Tähän työhön tarvitaan yhä uusia eri kristillisten suuntausten aikuisia jäseniä. Työ edellyttää luotettavuutta, kykyä sitoutua, sekä valmiutta kohdata eri tavoin ajattelevia ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä jokaisen ihmisarvoa kunnioittavasti.
Hengellistä vankilatyötä tekevistä seurakuntien ja herätysliikkeiden vapaaehtoistyöntekijöistä käytetään usein nimitystä vankilalähetti. Nimitys on syntynyt vuosikymmenien saatossa vankilalähettien omassa keskuudessa ja vakiintunut käyttöön myös vankiloissa ja kirkkokunnissa. Vankilalähettinä toimiminen perustuu siihen, että vapaaehtoistyötä tekevän oma hengellinen yhteisö on kutsunut ja asettanut hänet siihen tehtävään. Kaikki hengellistä vankilatyötä tekevät eivät kuitenkaan ole vankilalähettejä eikä toiminta hengellisessä vankilatyössä vapaaehtoisena edellytä sitä. On esimerkiksi erilaisissa tehtävissä musiikkiryhmissä ja hartausryhmissä satunnaisemmin toimivia ihmisiä, jotka eivät ole vankilalähettejä. Jotkut säännöllistä vankilatyötä tekevistä seurakuntien vapaaehtoisistakaan eivät käytä nimikettä vankilalähetti, vaikka heidän toimintansa vastaa vankilalähetiksi nimitettyjen toimintaa. Riippuu vapaaehtoistyötä tekevän uskonyhteisöstä, käytetäänkö nimikettä vankilalähetti vai vapaaehtoistyöntekijä, samasta asiasta on kuitenkin kyse.
Vapaaehtoistyössä hengellisessä vankilatyössä on eri työmuotoja: hengelliset tilaisuudet ja julistustyö eli esim. hartauksien pitäminen, ryhmätoiminta (esim. raamattupiirit ja muut keskusteluryhmät) sekä yksilötyö eli vankien tukihenkilönä toiminta ja kahdenkeskiset tapaamiset. Vapaaehtoiset toimivat niissä tehtävissä, joihin heidän lahjansa, mahdollisuutensa ja työhön kohdistuva vankien ja vankiloiden tarve kohdistuvat. Nimike vankilalähetti ei siten edellytä julistustyössä toimimista, vaan voi olla esim. painottunut yksilötukityöhön.
Hengellistä vankilatyötä tekevien yhteiseksi valtakunnalliseksi kokoontumiseksi ovat vakiintuneet vuosittain pyhäinpäivän viikonloppuna vietettävät vankilalähetyspäivät. Ne alkoivat sotien jälkeen helluntailaisen vankilaopettaja Aarne Ylpön aloitteesta. Nykyisinkin päivät kokoavat hengelliseen viikonlopputapahtumaan vankilalähettejä ja muita hengellistä vankilatyötä tekeviä sekä myös vankeja ja heidän läheisiään. Vankilalähetyspäivät ovat kaikille ihmisille avoin tapahtuma. Niiden yhteydessä vankilatyötä tekevien kirkkokuntien edustajat myös yhteisesti siunaavat uudet hengelliseen vankilatyöhön ryhtyneet. Päivistä tietoa on tämän sivuston sivulla Tapahtumat.
Tietoa vapaaehtoistyön edellytyksistä hengellisessä vankilatyössä saat oman kirkkokuntasi vankilatyön yhteyshenkilöltä (ks. tämän sivuston sivu Yhteystiedot) sekä tämän sivuston kohdasta Usein kysyttyä.